Hae sivustolta

Yhteiskehittämistä käytännössä – Seinäjoen ryhmät ovat edenneet kokeiluista valmiisiin resepteihin

KasvisPro Edu -hankkeen Seinäjoen yhteiskehittämisen työryhmä on kokoontunut lähityöpajoihin kaikkiaan kolme kertaa. Työ on edennyt vaiheittain ideoinnista konkreettisiin kokeiluihin, ja mukana on ollut monipuolinen joukko ammattikeittiöiden, opetuksen sekä kasvipohjaisia tuotteita kehittävien yritysten edustajia.

Lähitapaamisten aikana yhteinen tekeminen on edistynyt, keskusteluista ja kokeiluista on syntynyt käytännönläheisiä ratkaisuja kasvipohjaisten ruokien ja reseptien kehittämiseen. Eri näkökulmat arjen keittiötoiminnasta opetukseen ja tuotekehitykseen ovat täydentäneet toisiaan, mikä on vahvistanut kehittämistyön vaikuttavuutta sekä yhteistä halua edistää kasvisruokareseptien kehittämistä.

Yhteiskehittäminen ei kuitenkaan aina ole suoraviivaista. Eri toimintatapojen ja näkökulmien yhteensovittaminen vaati keskustelua, joustavuutta ja ajoittain myös näkemyserot nousevat esiin. Näistä huolimatta ja myös niiden ansiosta, yhteinen tahtotila kehittää toimivia ratkaisuja osoittautui keskeiseksi yhteiskehittämisen voimaksi.

Kokeiluja ja käytännön oivalluksia keittiöstä

Seinäjoen ryhmän työskentelyssä on korostunut käytännön kokeilujen merkitys. Ensimmäisessä tapaamisessa osallistujat pääsivät tutustumaan toisiinsa ja yritysten tuotteisiin, miettimään yhdessä millaisia tarpeita ja toimivia ratkaisuja kullakin on kasvisruokiin liittyen, sekä muodostamaan niiden pohjalta työryhmiä.

Työpajoissa tarkasteltiin kasviproteiinien käyttöä, millaiset ratkaisut toimivat arjessa ja vastaavat asiakasryhmien odotuksiin, arvioitiin jo olemassa olevan reseptiikan toimivuutta ja pohdittiin, miten kasvipohjaiset vaihtoehdot saadaan maistuviksi ja helposti käyttöönotettaviksi. Osa ryhmistä lähti myös kehittämään täysin uusia reseptejä.

Yhteisten suunnitelmien, lähityöpajoissa tehtyjen kokeilujen sekä työpaikoilla tehtyjen kokeilujen kautta syntyi useita toimivia reseptejä. Ryhmiä oli kolme, ja jokainen kehitti omia ratkaisujaan hieman eri näkökulmista:

  • Ryhmä A kehitti uuniruokia hyödyntäen kotimaisia juureksia ja palkokasveja. Työssä syntyi muun muassa Farmarin perunavuoka, jossa hyödynnetään herne- ja härkäpapurouhetta perinteisen liharaaka-aineen korvaajana.
  • Ryhmä B keskittyi proteiinirikastettuihin resepteihin ja kehitti pannukakun, jossa hyödynnetään kotimaista perunaproteiinia. Tavoitteena oli luoda helposti lähestyttävä ja monille kohderyhmille sopiva vaihtoehto.
  • Ryhmä C kehitti kasvispohjaista tomaattista pastavuokaa hyödyntäen proteiinipastaa ja kasviproteiineja. Kehitystyössä huomioitiin sekä kuuma- että kylmävalmistusprosessit sekä reseptien soveltuvuus ammattikeittiöiden tuotantoon.

Kokeiluissa testattiin monipuolisesti eri raaka-aineita, maustamista ja valmistusmenetelmiä sekä niiden toimivuutta eri mittakaavoissa. Kokeiluissa korostuivat maun, rakenteen ja valmistuksen sujuvuuden merkitys. Onnistuneen reseptin tulee olla helposti toteutettava, ravitsemuksellisesti tasapainoinen ja valituille asiakasryhmille sopiva, mutta samalla houkutteleva ja tunnistettava. Kehitettyjä reseptejä vielä testataan ja pilotoidaan osallistuvien organisaatioiden omissa toimintaympäristöissä. Asiakkailta kerätään palautetta, joka myös ohjaa reseptien jatkokehitystyötä.

Yhteinen suunta ja askel kerrallaan kohti muutosta

Seinäjoen työskentely osoittaa, että muutos rakentuu vaiheittain: kokeilemalla, arvioimalla ja kehittämällä yhdessä. Yhteiskehittäminen vahvistaa osaamista, lisää ymmärrystä ja tuo varmuutta uusien ratkaisujen käyttöönottoon.

Kehittämistyön tulokset alkavat nyt konkretisoitua; reseptit ovat valmistuneet, ja jokainen ryhmä on valinnut niistä toimintamallikorteille tuotavat, jotka julkaistaan osana hankkeen materiaaleja.

Työ jatkuu vielä syksyllä yhteisessä tapaamisessa Tampereella, jossa Seinäjoen ja Mikkelin yhteiskehittämisryhmät kohtaavat. Tilaisuuden tavoitteena on tuoda osallistuneille esille jokaisen ryhmän tekemä työ ja sen tulokset. Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijat valmistavat kehitettyjä ruokia, ja osallistujat pääsevät tällä kertaa valmiiseen pöytään, yhdessä maistamaan ja arvioimaan lopputuloksia.

Kehittämistyön tuloksia tullaan jakamaan laajemmin esimerkiksi KasvisPro Edun koulutusmateriaaleissa, verkkosivuilla jaettavissa materiaaleissa sekä julkaisuissa, mikä tukee kasvisruoan käytön lisäämistä ja alan osaamisen vahvistamista.

KasvisPro Edu – lisää ammatillista osaamista kasvisruoan ja kasviproteiinien käyttöön -hanke: Hankkeen toteuttavat Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy (Xamk, koordinaattori), Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy (SEAMK), Jyväskylän ammattikorkeakoulu Oy (Jamk) ja Ammattikeittiöosaajat ry (Amko). 

Toteutusaika: 1.11.2024-31.12.2026. Hankkeen rahoitus: Maa- ja metsätalousministeriön ruokaketjun toiminnan edistämisen rahastosta, rahoituksen myönsi Ruokavirasto.

Kirjoittajat:

Mira Björkbacka
Projektipäällikkö
Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Suvi-Tuulia Leinonen
Projektipäällikkö
Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Kuvat:
Suvi-Tuulia Leinonen
Projektipäällikkö
Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Kaija Nissinen
Yliopettaja
Seinäjoen ammattikorkeakoulu

KasvisPro Edu-hankkeen rahoittaja ja toteuttajat: